Nuorisotyöryhmätoiminta

Nuorisotyöryhmätoiminta on tärkeä osa Pohjois-Pohjanmaan Nuoriso Leader – rahoitusta. Työryhmätoiminnan tavoitteena on kehittää nuorten vaikuttamismahdollisuuksia alueelliseen kehittämiseen ja osallista nuoria mukaan toimintaan. Lähtökohtana on, että nuoret toimivat aktiivisesti Nuoriso Leader -toiminnan ytimessä.

Työryhmä kokoontuu säännöllisin väliajoin ja siihen voi osallistua, vaikka olisi muuttanut toiselle paikkakunnalle esim. opintojen vuoksi. Tärkeintä on into vaikuttaa ja toimia! Kokouksista maksetaan palkkio ja matkakorvaukset. Saat halutessasi työryhmätoiminnasta todistuksen esimerkiksi CV:tä varten.

Pohjois-Pohjanmaan Nuorisotyöryhmät

Nuorisotyöryhmä koostuu jokaisen Pohjois-Pohjanmaan Leader ryhmän oman toiminta-alueen 13-25-vuotiaista nuorista. Tavoitteena on että työryhmässä on jäseniä jokaisesta toiminta-alueen kunnasta. Monessa Leader-ryhmässä myös kaksi työryhmän jäsentä on nimetty hallituksen täysivaltaiseksi nuorisojäseneksi sekä hänen varajäsenekseen.

Nuorisotyöryhmä kokoontuu vähintään neljä kertaa vuodessa käsittelemään Nuoriso Leader-rahoitushakemukset. Hankekokousten lisäksi työryhmä kokoontuu tarpeen mukaan myös muiden aiheiden tiimoilta.

Nuorisotyöryhmän tehtävät

  • Luoda päätösesitykset Nuoriso Leader -rahoituksiin
  • Nostaa esille nuorten toiveita oman alueensa kehittämiseksi
  • Kehittää Nuoriso Leader-toimintaa
  • Toimia viestinvälittäjänä nuorten ja Leader haliitusten välillä ja toimia nuorisoon liittyvien hankkeiden asiantuntijana
  • Verkostoitua alueemme muihin nuoriin sekä nuorisotyöryhmiin ympäri Suomen ja kansainvälisesti
  • Tuoda esille Nuoriso Leader rahoituksen mahdollisuudet nuorten kesken
  • Ideoida työryhmää kiinnostavaa toimintaa

Oletko kiinnostunut tulemaan mukaan nuorisotyö-ryhmätoimintaan?

Täytä yhteystietosi alle ja laita meille viestiä!

Liittymispyyntö nuorisotyöryhmään

Tutustu nuorisotyöryhmätoimintaan

Tutustu nuorisotyöryhmien kansainvälisiin projekteihin