Jousitytöt, Himanka

Himangan jousiampujat hakivat rahoitusta kilpailukykyisten nuolien hankintaa varten.

Himangan jousiampuja harrastajat tahtoivat aloittaa kilpailemisen, mutta se ei ollut mahdollista ilman asiaankuuluvia nuolia. Nuoret hakivat rahoitusta Nuoriso-Leaderilta kilpailukykyisiä nuolia varten, jotta kisoihin harjoittelu voitaisiin aloittaa. He saivat Nuoriso-Leaderilta tukea nuolien hankintaa varten huimat 500 euroa. 

Himangan jousiampujat harjoittelevat ampumista 2-4 kertaa viikossa ja harjoittelun tulokset näkyvät kisatuloksissa. Himangan jousiampuja joukkue voitti Suomen mestaruuden vuonna 2018, sekä yksilö kilpailussa monia palkintoja. Viime vuoden sisäradan Suomen mestaruus kisoissa projektiin osallistuneista nuorista Johanna Rahkonen voitti kultaa, Riina Prittinen hopeaa ja Netta Kurikkala pronssia. Tänä vuonna Johanna Rahkonen voitti 15-vuotiaiden tyttöjen sarjassa Suomen mestaruuden ja paransi ennätystään ampumalla 483 pistettä. 

Jousitytöt, Himanka - Nuoriso-Leader 1

Projektin toteuttamiseen osallistui 5 nuorta ja nuolista hyötyi suuri määrä ihmisiä. Harrastajia on yhteensä noin 60 nuorta. Nuolista ei hyödy pelkästään harrastajat, vaan kaikki jotka käyvät myös kokeilemassa ammuntaa. Himangan jousiampujat käyvät esittelemässä ammuntaa eri kouluilla ja varainkeruutapahtumissa. 

Tuen saaminen auttoi projektin toteuttamisessa, koska ilman tukea nuolien hankkiminen olisi ollut pitkäkestoisempaa toteuttaa varainkeruutapahtumilla ja nuorien omien rahallisten panostusten kautta. Nuoret kuvaavat hakuprosessia helpoksi ja ovat vieneet viestiä tuesta eteenpäin, erityisesti sellaisille, jotka tukea tarvitsevat. 

Rahoitus vie harrastajia eteenpäin. 

 

Kuvissa esiintyvät projektin nuorista: Netta Kurikkala ja Johanna Rahkonen.